lalheaderofheader
lalheaderoffooter

ETUSIVU
UUTISET
KANSALAISALOITE
VAIKUTA
TUKIJAT
YHTEYSTIEDOT

Tämä matka kannatti tehdä

Tämä matka kannatti tehdä

Kun me yhdeksän sote-asioista ja vaikuttamisesta kiinnostunutta aloitteen vastuuhenkilöä aloimme syksyllä 2023 työstää kansalaisaloitetta ”Lääkekorvausten alkuomavastuu poistettava”, emme arvanneet, mitä kaikkea meillä oli edessämme. Uskoimme vakaasti asiamme tärkeyteen. Toisaalta olimme hieman epävarmoja käytännön asioiden sujumisesta, koska kukaan meistä ei ollut aiemmin ollut mukana tekemässä kansalaisaloitetta. Meitä kuitenkin kiinnosti mahdollisuus kokeilla tällaista uutta tapaa vaikuttaa asioihin.

5044 kertaa KIITOS

Kiitos Wordpress

1.1.2024 startannut kansalaisaloite vaati lääkekorvausten alkuomavastuun poistamista, koska se
on epäoikeudenmukainen ja vaikeuttaa etenkin pienituloisten ja sairaiden ihmisten elämää. Kun
vuoden alussa kaikki maksukatot nollautuvat ja useat muutkin maksut erääntyvät, niin 50 euron
alkuomavastuu on todella kohtuuton. Me aloitteen vastuuhenkilöt katsoimme, että tästä on hyvä
aloittaa kohtuuttomien terveydenhoitokulujen perkaaminen.

BLOGI: Alkuomavastuun poistolla parempaa kansanterveyttä ja -taloutta

Merkittävä osa järjestelmiä, joilla kansalaisten hyvinvointia on mahdollista edistää, on lääkekorvaukset,
joiden tulisi tukea ihmisten mahdollisuutta saada tarvitsemansa lääkitys kohtuullisin kustannuksin.
Alkuomavastuun poisto, sen summan jonka henkilö itse maksaa ennen kuin saa Kelan lääkekorvauksia,
on tullut tapetille. Tarkastellessamme alkuomavastuun poistamista sekä kansantalouden että yksilöiden
hyvinvoinnin näkökulmasta, havaitsemme useita perusteltuja syitä tämän poiston puolesta.

BLOGI: Alkuomavastuu vaarantaa terveyttä

”Kyllä, allekirjoitan”, sanoi juuri omilleen muuttanut nuori, jolle päivittäinen lääkitys on välttämätön arjessa.

”Jouduin säästämään ruuasta jo viime vuoden puolella, että pystyin nyt ostamaan lääkkeeni ja silti vieläkin
venytän senttiä ruokaostoksissa. Ja ruuan hintakin on noussut kamalasti”.

BLOGI: Potilas- ja vammaisjärjestöt ovat kansalaisaloitteemme ydinryhmää

Potilas- ja vammaisjärjestöt ovat ensisijaisesti palvelujärjestöjä: ne ovat täällä auttamassa viiteryhmiään.
Tässä tarkoituksessa ne valvovat ja edistävät jäsentensä oikeuksien toteutumista. Miten lääkekorvausten
alkuomavastuun poisto kuuluu järjestöille?

BLOGI: Lääkekorvausten alkuomavastuu on epäreilu 

Olen eläkkeellä oleva terveyskeskuslääkäri. Merkittävä osa potilaistani oli pienellä eläkkeellä sinnitteleviä monisairaita eläkeläisiä, pitkäaikaistyöttömiä, pienituloisia, mielenterveyssyistä jo nuorena eläköityneitä, ja muista syistä toimeentulotukeen turvautumaan joutuneita. Vuodenvaihde aiheuttaa jokseenkin kaikille heille huolta ja stressiä rahojen riittävyydestä. Terveyskeskuksiin tulee joulun alla ruuhkaa reseptien uusimisesta ja kaikesta siihen liittyvästä hässäkästä, jotta kaikki ehtisivät ostaa ne kolmen kuukauden säännöllisessä käytössä olevat lääkkeensä vielä ennen uutta vuotta.

BLOGI: Miksi ylempien tulodesiilien kannattaa allekirjoittaa kansalaisaloite?

Mihail Seppälä - Blogi

Mikäli suomalaiset haluavat pitää itseänsä ihmisoikeuksien, oikeusvaltion periaatteen ja perustuslaillisuuden mallimaana, voimme kysyä, kuinka yhteiskunta käsittelee ihmisiä, joilla resurssit arjessa ovat vähäiset ja minkälaisia jongleeraus liikkeitä ihmiset arjessaan joutuvat tekemään välttämättömien perustarpeitensa ohella?

BLOGI: Miksi kansalaisaloite juuri lääkekorvausten alkuomavastuusta luopumisesta?

Miksi kansalaisaloite juuri lääkekorvausten alkuomavastuun poistamisesta?

Alkuomavastuusta päätettiin yhdellä lakimuutoksella, joten sen peruminen vaatii vain yhden
lakipykälän kumoamisen. Tämä aloite ei poista tarvetta isommille muutoksille. Mutta tämäkin
auttaa monia. Siksi se on tarpeellinen.

MEDIATIEDOTE: Tänään nollautuivat lääkekorvausten alkuomavastuut vuodelle 2024 – Uusi kansalaisaloite vaatii koko alkuomavastuun poistamista

Lääkekorvausten alkuomavastuusta luovuttava

Tänään avautunut kansalaisaloite Lääkekorvausten alkuomavastuusta luovuttava vaatii koko alkuomavastuun poistamista. Lääkekorvausten alkuomavastuu 50 euroa on erityisesti köyhille suuri summa, joka tulee osalle maksettavaksi yhdellä kertaa alkuvuoden apteekkikäynnillä.

MEDIATIEDOTE: Lääkekorvausten alkuomavastuun poistamista vaaditaan kansalaisaloitteella

Lääkekorvausten alkuomavastuusta luovuttava

Uusi kansalaisaloite Lääkekorvausten alkuomavastuusta luovuttava aloittaa kannatusten keräämisen 1. tammikuuta 2024. Aloitteelle pyritään saamaan tarvittavat 50 000 kannattajaa tulevan kuuden kuukauden kuluessa.

Lääkekorvausten alkuomavastuu on 50 euroa, joka on erityisesti köyhille suuri summa. Se tulee maksettavaksi alkuvuodesta, jolloin monet muutkin maksut erääntyvät. Toimeentulotuen virheellisten päätösten ja sosiaaliturvan alikäytön johdosta henkilö voi joutua elämään parilla sadalla eurolla kuukaudessa. Tällöin mikä tahansa omavastuu on mahdoton.

Tagged